Opintomatka Kuopioon 11.–12.9.2009

Metsähistorian Seuran kotimaan opintomatka Kuopioon 11.–12.9. 2009

Opintomatkan teemoina olivat mm. itäsuomalaisten Herman Saastamoinen Oy:n, Hallman Oy:n ja Oy Hackman Ab:n historiat, suomalaisen tulitikun tarina ja Pohjois-Savon yksityismetsätalous. Matkalla mielenkiintoisia historiakohteita olivat lisäksi mm. Korttelimuseo, Ortodoksinen kirkkomuseo, Hackmanin Sorsakoski sekä Haminanlahden kartano ja Wright-veljekset.

Ohjelma sivun lopussa.

Ohessa Matti Parikan ottamia valokuvia opintomatkan varrelta.

Kuopion korttelimuseon tuomarin ja piirilääkärin  talossa on vanhat kellot, joissa on vain tuntiviisari. Vanhemmassa kellossa on tunti jaettu neljänneksiin,  mutta tässä uudemmassa kiireisempi  elämä on vaatinut jo viisijakoisen tunnin ajanmittaajaan.

Arkkipiispa Leo vastaili  hyväntuulisena Metsähistorian seuran retkeläisten lukuisiin kysymyksiin  Suomen Ortodoksisesta kirkosta.

Saastamoinen Oy harjoitti Syvänniemellä teollisuustoiminnan lisäksi laajamittaista maataloustoimintaa. Kookas jugendtyylinen kivinavetta ja tallirakennus valmistui 1906. Siinä oli tilat 140 lehmälle ja 26 hevoselle. Sotien jälkeen navetta jäi vajaalle käytölle, koska suuri osa yhtiön maista siirtyi karjalaisille siirtolaisille. Käyttö navettana loppui 1970-luvun alussa. Rakennuksen omistaa Karttulan kunta. Herman Saastamoisen kivinavetta Karttulassa  on  Syvänniemen kyläyhdistyksen monipuolisessa käytössä. Navetta on osaltaan tuottanut maidon ja voin Sourun  ruukin ja Syvänniemen rullatehtaan työntekijöille.

Riuttalan talonpoikaismuseossa tutustut aitoon savolaiseen talonpoikaiskulttuuriin. Museon sydän on alkuperäinen 1800-luvun maalaistalon pihapiiri. Rakennuksia on yli 20 ja alkuperäisiä luetteloituja esineitä noin 1400. Tilan vanhin rakennus on vuodelta 1852. Riuttalan pihapiiri ympäristöineen valittiin edustamaan suomalaista maaseutua ja elämänmuotoa Pariisin maailmannäyttelyyn v. 1900. Suuressa pirtissä naisten puolella on kangaspuut.

Riuttalan  maitohuoneen seinissä on kalkki ja sen  kalusto kertoo huoneen  käyttötarkoituksesta.

Riuttalan isäntä oli 1700-luvun puolivälissä Antti Tiitinen, jolta tila siirtyi sisarenpoikien kautta Korhosille. 1800-luvun isännäksi tuli avioliiton kautta Tauno Ikäheimo. Tämän jälkeen tila on kulkenut suvussa isältä pojalle. Äveriäällä tilalla oli kymmenkunta torppaa, joista muodostui itsenäisiä tiloja 1900-luvun alkupuolella. Palvelusväkeä talossa on ollut neljä renkiä ja kaksi piikaa. Talossa asui aikanaan monta sukupolvea ja lisäksi ruokakuntaan kuului isännän sisaria ja veljiä. Riuttalassa oli jo 1760-luvulta suuri karja . Rakennukset on rakennettu Ikäheimojen aikana. Tupakka kasvaa hyötyisästi.

Toivolan metsäkoululla MH Matti  Nenonen kertoi Pohjois-Savon metsätalouden koulutuksesta  ja yksityismetsätalouden neuvonnan historiasta.

Haapamäki on vuodesta 1939 alkaen ollut Pohjois-Savon metsäkeskuksen omistama retkeily-, opetus- ja tutkimustila.  Toivalan Haapamäen  havaintotilalla on 74 vuotias sotainvalidien kuusikko, joka on hyvä esimerkki Savon lehtokeskuksen metsien  kasvuvoimasta.

Snellmannin Kotimuseossa  Kuopiossa on  tupakkakamarissa sohva  alkuperäisin  verhoilukankain, jolla on istunut J. W. Snellmannin ( 1809-1881)  vieraana Runeberg ( 1804-1877)  ja Topelius (1818-1898). Isäntä tarjosi vieraille piipullisen. Piippujen varren helmiäiskoristelut ovat Snellmannin puolison Johanna Lovisan  os. Wennberg (1824 -1857) kirjailemat.

Kuopion Klubi; 110 vuotias;   oli opintoretkeilyn päätöskohde. Klubin toiminasta kertoi Suomen Uittoperinneyhdistyksen pj.  ylimh. Veijo Tidenberg. Klubilla uittoneuvos Kaarlo Palmroth kertoi Oy Hackman Ab:n historiasta.

 

METSÄHISTORIAN SEURA RY
SUOMEN UITTOPERINNEYHDISTYS RY  7.9.2009 

KUOPION SEUDUN OPINTORETKEN 11.–12.2009
OHJELMA

Perjantai 11.9.2009
9.00       Kokoontuminen Korttelimuseossa os. Kirkkokatu 22 Kuopio
Tulokahvi
Retkeilyn avaus  Ylimh. Veijo Tidenberg
Mh. Juhani Huittinen
Tutustuminen korttelimuseoon
Siirtyminen bussiin

11.00 Suomen Ortodoksinen kirkko Arkkipiispa Leo
Saastamoisen sukuhistoria  FT Jyrki Paaskoski
11.50 Siirtyminen bussilla Karttulaan 
12.30 Lounas Syvänniemessä Eevantalossa
13.15 Hermannitalossa
Syvänniemen kyläyhdistys  Pekka Kääriäinen
Herman Saastamoinen Oy:n historiaa FT Jyrki Paaskoski
DI  Matti Pitkänen
15.00  Siirtyminen bussilla Riuttalan Talomuseoon
15.30  Museoesittely   Riuttalan talonpoikaiskulttuurin suojelusäätiö
Oy Hallman Ab:n historiaa /
Suomalaisen tulitikun tarina Luston amanuenssi Pekka Lehonkoski
17.00 Siirtyminen Haminalahteen
Haminalahden esittely  Uittoneuvos Kaarlo Palmroth                   
19.00 Retkeilyillallinen Haminalahdessa
Illallisesitelmä: Wright-veljekset ja
Haminalahti   Professori emeritus Anto Leikola
21.00     Paluukuljetus bussilla Kuopioon, yöpyminen Hotelli Scandic, Satamakatu 1

Lauantai 12.9.2009
Aamupala hotellissa
09.0 Siirtyminen bussilla Toivalaan
09.30 Toivalan Metsäkoulu  MH Martti Nenonen
Pohjois-Savon yksityismetsätalous
Bioenergiasta
10.45 Siirtyminen bussilla Kuopioon
11.0 Snellmanin Kotimuseo, Snellmaninkatu 13
Museoesittely
Snellman ja metsätalous  MH Esko Pakkanen
11.45 Kuopion Klubi  Kuninkaankatu 10
Klubiesittely ja lounas
12.45 Oy Hackman Ab:n historiaa Uittoneuvos Kaarlo Palmroth
13.45 Kaupunkikiertoajelu Puijolle
Puijon Torni
Päättökahvit
Retkeily päättyy n. klo 15