Suomalaiset maailman metsissä oppimassa ja opettamassa

 

Metsähistorian Seuran kustantama teos on nyt virallisesti julkaistu!

Kirjan esittely- ja keskustelutilaisuus järjestetään seuran vuosikokouksen perään 30.3.2022.

Nyt onkin hyvä hetki kulkea tuoreeltaan suomalaisten oppimis- ja opettamispolkuja maailman eri kolkissa. Monitahoinen antologia on melkoinen paketti.  Asiaa ja tarinaa kertyy peräti 472 sivua ja runsas valokuvakirjo auttaa eläytymään trooppisiin oloihin.

Suomalainen kehitysyhteistyö käynnistyi 1960-luvun puolessa välissä. Metsät olivat alusta alkaen Suomen tukeman julkisen kehitysavun valtavirtaa. Suomalaiset konsultit, yritykset, laitokset sekä kone- ja laitetoimittajat ovat jo yli 60 vuoden ajan ammentaneet maamme laajasta metsiin ja puunjalostamiseen pohjautuvasta osaamisesta tietoa ja taitoa kehittyvien maiden tarpeisiin.

Suomalaiset maailman metsissä oppimassa ja opettamassa -kirjassa kuvataan laajasti tätä Suomen metsäalan kehitysyhteistyön syntyä ja kehitystä 1960-luvulta näihin päiviin. Suomen metsäsektorin oma kehitystarina toimii johdantona aiheeseen. Kirjassa pääset kiehtovalle maailmanympärysmatkalle suomalaisten asiantuntijoiden jalanjäljissä. Loppuun on vielä tiivistetty asioita, joista tulevassa kehitysyhteistyössä olisi opittavaa. Tansanian Kenian ja Suomen kehityskaarien vertaaminen osoitti, että kansojen kohtaloissa sattumien summa on suuri. Tämä kirja on alan ensimmäinen kokonaisesitys maassamme.

Massiivisen kirjan kansiin saanti ei olisi onnistunut ilman kolmen tahon taloudellista tukea. Kirja on Metsämiesten Säätiön seuralle osoittaman tuen piirissä. Suomen Metsäsäätiö ja Teollisuuden Metsänhoitajat ry osoittivat tukea kirjan painattamiseen.

 

Kirjan hinta on 20 euroa. 
(Postimaksu 7 euroa per kirja - ilmoittakaa myös puhelinnumeronne saapumisilmoituksia varten)

 

Kirjoja voi tilata ja noutaa seuraavilta paikkakunnilta:

Helsinki (Visa Ollikainen) – seura [at] metsahistoria.fi

Loppi (Antti Koskimäki) – koskix [at] hotmail.com

Kauniainen (Jukka Nerg) – jukka.nerg [at] gmail.com

Espoo (Anna-Leena Simula) – annaleena.simula [at] outlook.com

Sipoo (Jarmo Hämäläinen) – jarmo.ma.hamalainen [at] gmail.com

Postitilaukset ja muut tiedustelut – seura [at] metsahistoria.fi