Professori Matti Kärkkäinen palkittiin Metsähistorian Seuran ansioplaketilla

Tiedemiehen uralla Matti Kärkkäinen on ollut Helsingin yliopiston metsäteknologian laitoksen apulaisprofessorina, metsäntutkimuslaitoksen metsätyötieteen ja puuntutkimuksen professorina ja Helsingin yliopiston metsäteknologian laitoksen professorina. Vuodesta 1985 Matti Kärkkäinen oli kahdeksan vuoden ajan johtajana Jaakko Pöyry Consulting Oy:ssä ja palasi tutkimuksen piiriin 1995 tultuaan nimitetyksi Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusjohtajaksi. Vuonna 2001 Matti Kärkkäinen palasi synnyinseudulleen jakaen tarmonsa kahden työnantajan kesken: Joensuun yliopiston puutalouden professorina sekä Joensuun Tiedepuisto Oy:ssä Puu- ja metsäosaamiskeskuksen tutkimusjohtajana.

Matti Kärkkäisen juhlakirjassa "Metsän ja Puun asialla - Professori Matti Kärkkäinen 60 vuotta" allekirjoittanut luonnehti Matti Kärkkäistä osaamiskeskustoimijana: Aktiivisena keskustelijana Matti Kärkkäinen jakaa ihmisiä, erityisesti tärkeintä viiteryhmäänsä metsätiedeyhteisöä. Hänen liikkuma-alansa ja näkökulmansa ovat laajat. Hyvän uskottavuuden takaa monipuolinen ja runsas tutkimus- ja julkaisutyö, työkokemus ja omakohtainen ote vastuulliseen metsänhoitoon itse luodun metsäomaisuuden vaalijana. Vaikuttavuutta lisää tehokkuus ja aikaansaavuus yhdistettynä persoonalliseen esittämistaitoon.

Matti Kärkkäinen syntyi Pielisensuun kunnassa 1945. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Joensuun lyseosta. Metsänhoitajatutkinnon hän suoritti Helsingin yliopistossa 1967 vajaat kolme vuotta ylioppilaskirjoituksista. Tohtorin tutkinto oli valmis 1973. Väitöskirjan aiheena oli puutavaran metsäkuljetuksessa syntyvät vauriot.

(24.3.2011)