Joulutervehdys 2017

Katseet eteen päin!

Panssaridivisioonan miehet viettävät joulua siellä jossakin. Nykypolvien jakamaton kiitos kuuluu näiden miesten sukupolvelle siitä, että voimme päättää Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kaikessa rauhassa. Kuvan on ottanut ´Lagukseen miehiin´ kuulunut valokuvaaja Matti Lehtonen. Noissakin oloissa miehillä on katse eteenpäin.

Yhtä lailla vuoden vaihtuessa Metsähistorian Seurassa on huomio tulevassa ja tulevissa vuosissa. Pian päättyvä vuosi toteutettiin suunnitelmien mukaan. Välitetyn ja eri muodossa liikkeellä olleen tiedon määrä oli suuri. Parhaat kiitokset kaikille jäsenille ja toimijoille sekä yhteistyökumppaneille päättyvän vuoden toiminnasta metsähistorian parissa. Ensi vuoden päätapahtumat ovat jo tiedossa ja osa almanakkoihin merkittävissä. Niihin palataan.

Seuran toimintaa ohjaavan strategian viimeisin vuosi on myös päätöksessä. Niinpä seuran toiminnan perustehtävän ja painopisteiden ajattelu tulee jossakin vaiheessa ensi vuotta ajankohtaiseksi. Tuskinpa kuvassa olevilla sotureilla oli tietoa – eikä tarvinnutkaan olla - Suomen armeijan strategiasta, mutta ilman huolella harkittua strategiaa heidänkään ponnistuksensa eivät olisi kohdistuneet kulloinkin tärkeimpiin toimiin. Satojen jäsenten yhteisössä, kuten seurassamme, strategia on laatimisesta alkaen koko joukon työkalu.

Metsähistorian Seura toivottaa oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!